Stella Hagelstam
Olen syntynyt vuonna 1984 Sipoossa ja perheeseeni kuuluu äitini Heidi, isäni Leif sekä siskoni Sandra ja Stefanie. Asun tällä hetkellä sekä Helsingin keskustassa että Boen kartanolla Porvoossa. Äidinkieleni on ruotsi, mutta puhun suomea miltei yhtä sujuvasti. Tulen hyvin toimeen myös englannin kielellä sekä tarvittaessa puhun myös hiukan saksaa.
Olen vuoden 2003 ylioppilas Kulosaaren lukiosta ja keväällä 2010 valmistuin Helsingissä taloustieteen kandidaatiksi ruotsinkielisestä kauppakorkeakoulusta Hankenista. Pääaineeni oli yritysjohtaminen ja organisaatio.
Olen luonteeltani erittäin iloinen ja positiivinen sekä haluan aina nähdä asioista hyvät puolet. Olen valmis tekemään kovaa työtä tulosten eteen ja toivon pystyväni tulevaisuudessa myöskin jakamaan oppejani oppilaitteni ja yhteistyökumppaneitteni kanssa.
Olen aina halunnut oppia uutta ja tulla ratsastajana paremmaksi. Vanhempieni ansiosta olen saanut nuoresta saakka mahdollisuuden tutustua hevosalaan ulkomailta käsin. Olen ollut töissä ja/tai valmentautumassa vuonna 2001 Hasse Hoffmanin luona Tanskassa, vuonna 2003 Jan Brinkin ja Minna Telden luona Ruotsissa, 2006 Kyra Kyrklundin luona Englannissa sekä 2008 ja 2009 Saksassa Stall Kasselmannilla Ulf Möllerin luona. Tammikuussa 2011 otin seuraavan askeleen urallani ja päätin lähteä hakemaan ratsastusoppeja kokeneelta sekä menestyneeltä Andreas Helgstrandilta. Olen ollut erittäin tyytyväinen alkukevään valmennukseen ja viihdyn hyvin Pohjois-Tanskassa. Olen näitten rikkaitten vuosien aikana oppinut valtavasti, mutta yksi asia on ylitse muiden jäänyt selkäytimeen ja se on nöyryys. Ilman nöyrää asennetta ja kovaa oppimishalua tässä lajissa on vaikea menestyä.